maanantai 23. toukokuuta 2016

Opintolaina

Ensin olit ajatuksena arveluttava, kerrassaan pelottava ja vastenmielinen, kuitenkin kiehtova mahdollisuus. Sitten tarvitsin uudet housut ja Sinusta tuli osa elämääni.

Näimme yhdessä Moskovan, Rooman ja Petroskoin, kävimme laivalla, vierailimme Budapestissa. Söimme ulkona ja sisällä. Joimme, juhlimme ja verkostoiduimme. Teimme ekskursioita ja sivistyimme. Olit mukana ostoksilla; talvitakki, talvikengät - Sinun kanssasi minun ei tarvinnut palella.

Pikkuhiljaa huomaamatta suhteemme muuttui. Talous kääntyi ja pankki tarvitsi tukeani, jota annoin kitsaasti välttelemällä kaikkia vältettävissä olevia uusia palvelumaksuja. Minä kävin töissä, paikkasin niitä farkkuja, jotka olin kanssasi hankkinut ja olin iloinen hyvälaatuisesta talvitakista, joka kesti aikaa. Opin enemmän, suoritin opintoja vähemmän. Niin tärkeä kuin olitkin, en halunnut Sinua enää elämääni. Ei yhtään erää lisää. Jokaisesta palkasta summaa pienemmäksi. Edes vähän.

Minä kävin töissä pätkä kerrallaan. Päivä, viikko, kurssi kerrallaan maksoin takaisin vähä vähältä. Moskova, Rooma ja Petroskoi eivät kadonneet muistoista. Takki kului, mutta verkostot kantoivat sosiaalista hedelmää. Kasvoin ja opin. Opintoja tein silloin, kun ehdin. Valmiiksi ne tulivat, kun viimein oli pakko.

Olit mielessä, kun valmistuin ja jäin työttömäksi. Pankki onnitteli järjettömällä vuosia kestävällä maksusuunnitelmalla, jossa palvelumaksut ja korot olivat hukuttaa Sinut varjoonsa. Kiitin järjestämällä asian niin, että pankki sai tulla toimeen ilman minun tukeani.

Olit mielessä, kun ostimme oman kodin. Olit mielessä, kun lapseni syntyi. Olit mielessä joka kuukausi tukimuodosta riippumatta. Sinun ansiostasi ja Sinusta huolimatta ei minulta mitään ole puuttunut. Ei mitään, mitä ilmankin olen hyvin pärjännyt.

Tänään jätämme hyvästit. Kymmentä vuotta yhteistä elämää ei ehtinyt tulla täyteen. Kymmenen tuhannen haamurajaa et myöskään ehtinyt rikkoa. En voi sanoa jääväni Sinua kaipaamaan. Enkä usko Sinua unohtavani.

Jää hyvästi, Opintolaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti