Keitin tänään perunoita. Koska aikaa oli rajallisesti ja Tinttana alkoi jo nälkäoireilla, keitin perunat kuorineen.
Lapsena inhosin kuoriperunoita. Tai siis keitettyjen perunoiden kuorimista. Äitini keitti perunat poikkeuksetta kuorineen, koska näin perunoiden
vitamiinit säilyvät paremmin. Tai vitamiinit olivat ainakin se
virallinen selitys, jonka minä sain. Kotona niin sanotusti kannustettiin opettelemaan perunoiden kuoriminen itse, koska koulussa se pitäisi osata samoin kuin kengännauhojen solmiminen. Muistan edelleen voitonriemuni - ja toisaalta helpotuksen - kun koulussa nimenomaan ei tarvinnut kuoria perunoita. Meidänkin koulussamme sadat laman lapset saivat kasvaa valmiiksi kuorittujen perunoiden maailmassa. Tarralenkkarit jalassa.
En ole vielä löytänyt itselleni sopivinta tapaa kuoria keitettyjä perunoita. Lapsena yritin oppia matkimalla. Jäljittelin siskoni kaveria, joka kuori perunasta mahdollisimman ohuita hituloita hyvin tarkasti. Tuloksena minulle naljailtiin pikkutarkkuudesta, kun kulutin toimenpiteeseen tolkuttomasti aikaa. Sitten jäljittelin Ukkini tapaa kuoria miehekkäitä paksuja siivuja vanhan kansan sipistelemättömään tyyliin. Tästä sain jo suoranaista torua, kun risteilijälle meinasi päätyä puoli perunaa. Puoli perunaa irtosi usein myös kesken kuorimisen, jos keittoaika oli mennyt yhtään yli sen oikean hetken, jolloin peruna on kypsä, mutta pysyy vielä kasassa haarukan ympärillä.
En ole ainoa, joka inhoaa keitettyjen perunoiden kuorimista. Eräs toisen siskoni kaveri vietti aikoinaan usein aikaa kotonamme ja ruokaili kanssamme. Hänestä tuli minulle yhdenlainen esikuva taistelussa kuoripottuja vastaan: hän inhosi hommaa niin paljon, että söi perunat aina kuorineen. Kokeilin tätä joskus, mutta mukavuudenhaluni on liian suuri, että pystyisin moisiin sankaritekoihin jatkuvasti. Puolisoni puolestaan vaatii saada kuoria perunat ennen keittämistä, mikä on toinen tapa välttyä ikävältä toimelta itse ruokailutilanteessa.
Pienenä oli vaikea ymmärtää, ettei uusia perunoita voinut syödä koko vuotta. Ja onhan se typerää. Uudet perunat ovat täydellisiä: niitä ei tarvitse kuoria ja silti niitä voi keittää ja syödä hyvällä omallatunnolla ilman, että kuulee mielessään äitinsä vakavan äänen varoittavan hävitetyistä ravintoaineista. Eilen pääsimme onneksi aloittamaan perunoiden kylvön palstalla ja ennen pitkää pääsen tonkimaan penkistä noita ihmeellisiä maapäärynöitä, joiden pintaa säilöminen ei ole ehtinyt pilata.
Tätä kirjoittaessani puolisoni kaivoi päivällä keitetyt perunat kaapista, avasi kattilan kannen ja totesi hämmentyneen tyrmistyneenä "kuoriperunia!". Väänneltyään hetken naamansa tyytyi hän kuitenkin kohtaloonsa ja ryhtyi epämiellyttävään toimeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti