Lapsille tarkoitettuja viihtymisalueita eli leikkipaikkoja on kaikkialla julkisissa tiloissamme. Ihmisillä, jotka liikkuvat leikkipaikkojen kohdeyleisön edustajien seurassa, on kahdenlaisia kulkureittejä: niitä, jotka kulkevat leikkipaikan kautta ja niitä, jotka eivät missään nimessä sivua leikkipaikkaa näköetäisyydeltä. Tämä johtuu siitä, että varsinkin tietyssä iässä - eli siis leikki-iässä - olevat lapset todella pyrkivät pääsemään näille viihtymisalueille temuamaan. Tai pelaamaan kosketusnäyttöpelejä. Leikkipaikat ovat yleensä oikein mukavia. Yhteisiä sääntöjä noudattavat vanhemmat ja heidän valvomansa lapset pitävät paikat siisteinä ja turvallisina. Tai sitten ei.
Hyvin varustelluissa perhemarketeissa voi olla kokonaisia sisäleikkipuistoja. Jokaisella kunnon huoltoasemallakin on vähintään pieni kiipeilyteline ja pujottelupeli. Ja se kyltti, jossa lukee kutakuinkin "riisu kengät, ei eväitä leikkialueelle". Yleensä aina sanallisesti, usein myös havainnollistavin kuvin varustettuna. Tässä kohtaa monella kohderyhmän edustajan avustajalla eli aikuisella tuntuu tapahtuvan äkillinen taantuma sekä sisäluku- että kuvanlukutaidossa. Itsekin leikkipaikkoja nykyään koluavana tämä on alkanut olla välillä niin sanotusti h**vetin ärsyttävää. Ihan vain periaatteenkin vuoksi.
Joskus ärsyttävyys onneksi vaihtuu huvittuneisuuteen. Muutama viikko sitten vierailimme paikallisen uuden jättihypermarketin leikkipaikalla. Se on aivan mahtava. Maksuttomuuden ja monipuolisuuden lisäksi siellä on kahvi-, tee- ja kaakaoautomaatti, josta jokainen ketjun bonuskortin omistava aikuinen saa yhden ilmaisen juoman päivässä. Leikkipaikan keskellä on ryhmä nahkanojatuoleja, joiden vieressä on selväsanainen kyltti: alue on vain aikuisille. Juoma-automaatin vieressä taas on toinen selväsanainen kyltti: juomat on tarkoitettu vain aikuisille. Lähettyvillä on lapsille tarkoitettuja piirustuspöytiä, joiden vieressä puolestaan on seuraavanlaisia kylttejä: "ei eväitä piirustuspöydille" ja "älä vie kyniä muille pöydille".
Siinä sitten polttelin suutani kofeiinipitoiseen juomaani ja katselin ympärilleni. Yhdessä nahkanojatuolissa istui isä ja auttoi alle kouluikäistä lasta lipittämään automaatista lunastettua kaakaota sanomalehtipöydän ääressä. Toisen perheen äiti levitteli puolestaan pillimehua piirustuspöydälle, kun oli ensin siirtänyt lapsensa kynät ja paperit pelipöydälle. Jopas sattuikin samalla kertaa.
Tänään vierailimme puolestaan läheisen kylpylähotellin leikkihuoneessa. Ovien pielissä oli ainakin kahdessa kohtaa klassikot: ei ulkokengillä leikkihuoneeseen ja jätäthän eväät ulkopuolelle. Yksi äiti siinä olikin hyvin tietoinen kenkäkiellosta. Hän vain vähän istui oven sisäpuolella ulkokengät jalassa ja huuteli siitä komentoja noin kaksivuotiaalle lapselle pallomereen: "laske nyt, kun toinen tulee perässä! Pois alta sieltä nyt! Äiti ei voi tulla sua nyt nostamaan, äidillä on kengät jalassa, väistä nyt! Nyt lähdetään! Laske vielä kerran, sitten mennään! Etkö sä kuule mitään?!" Pari vuotta vanhempi isosisarus teki sitten parhaansa repiäkseen toisen pois liukumäen alta. Lopulta äiti pahoitteli kovaan ääneen ulkokenkiään - jotka ilmeisesti oli kasvaneet kiinni jalkoihin - ja kävi hakemassa lapsen pallomerestä kengät jalassa.
Heti tämän jälkeen paikalle tullut muuten ihan mukavan oloinen isä kielsi jälkikasvuaan heittelemästä pallomeripalloja kohti toisia. Aika pian sen jälkeen, kun minä olin ensin kieltänyt heittelyn ihan vain suojellakseni omaani. Tosin kyseisen isän kielto jäi siinä hetkessä kertaan ja heittely jatkui. Lähtiessämme leikkihuoneeseen jäi vielä yksi lapsi syömään leipää ja mehua äitinsä viereen penkille, jonka takana seinässä oli eväiden syömisen kieltävä lappu. Ihan vähän teki mieli mennä avautumaan lapsellani olevasta ruisallergiasta. Onneksi meillä ei sellaista kuitenkaan ole. Toivottavasti ei ollut muillakaan sillä leikkipaikalla.
