On se tietty aika keväästä, kun kaikki kaupungit näyttävät rumilta. Peittävä lumi on sulanut pois ja jättänyt jälkeensä harmaat pientareet, haalistuneet roskat ja syksyllä siivoamatta jääneet lehdet. Kesä ei tule kiireellä Keski-Euroopassa sen enempää kuin Pohjolassakaan. Aikaisemmin kyllä, mutta ei nopeammin.
Olen nyt viettänyt kaksi viikkoa pohjoisessa Tshekissä, Liberecissa. Aurinko on muutaman kerran viitsinyt näyttytyä, mutta yhtä usein on satanut räntää - erityisesti ylhäällä kukkuloilla, missä koulumme sijaitsee. Olen löytänyt paikallisen rantaraitin. Joki vain on ainakin vielä harmaa ja vähän surullinen valtavine maanpäällisine putkineen. Aurinko saa senkin näyttämään toisenlaiselta. Rataraitin varrella on jonkinlaisia siirtolapuutarhatontteja. Odotan mielenkiinnolla, muuttuvatko ne virkistäviksi kasvukeitaiksi kevään edetessä; toistaiseksi ne näyttävät hylätyiltä ränsistyneine vajoineen.
Eilisen päivän vietin Prahassa. Päivä oli ehkä lämpimin täällä vietetyistä, mutta tuuli oli silti kylmä. Minä näytin olevan lähes ainoa, jolla oli hansikkaat. Suurkaupungissa kevät ei ole yhtään sen edempänä kuin täällä pienessä. Mutta kun ihmisen antaumuksella muovaama kivi seisoo paikallaan vuosisatoja kulloisenkin ajanhengen mukaan asiallisesti hoidettuna, ei se voi olla kuin kaunis. Katusoittajien jazz keikkuu sujuvasti keskiaikaisten holvikäytävien liepeillä. Jan Husin muistomerkki ei tunnu piittaavan katolilaisten pyhimysten patsaista. Aika parantaa syvätkin haavat, kun sitä vain on tarpeeksi.
Yksi kevätpäivä riitti siihen, että Praha sai minut kyllä ihan vakuuttuneeksi. Noustessani ensimmäiseltä metroasemalta maanpinnalle, oli edessäni jonkinlaiset käsityöläismarkkinat ja rullapullakoju. Sittemmin huomasin, että täällähän saa rullapullaa erilaisilla täytteillä ihan joka nurkalta, mutta kyllä se ensimmäinen oli maukkain - taisi olla ainakin parin vuoden odotus takana. Muista kojuista mukaan tarttui puusormus ja niin sanotusti hyvä meininki.
Pyhimyksistä puheen ollen täytyy muuten esitellä uusin tuttavuuteni: Pyhä Vitus. Kaveri paransi aikanaan Rooman keisarin pojan tanssitaudista, mutta kun jumala oli väärä, päätyi hän ilmeisesti areenalle. Toisin kuin yleensä, leijonille ei kuitenkaan maistunut eikä marttyyrikuolema käynytkään ihan niin yksinkertaisesti. Roomalaisilla oli kuitenkin taitoa ja luovuutta saada ihminen hengiltä. Näin oletan. Rajallinen kielitaitoni ja mielenkiintoni ei riittänyt selvittämään, miten Vitus lopulta menehtyi, koska internetin englanninkieliset lyhyet tekstit näyttävät kertovan vain tavoista, joilla hän ei kuollut. Kouristustautisten parantajan lisäksi Pyhä Vitus on myös yökastelijoiden ja ripulitautisten auttaja ja suojelee pommiinnukkumiselta. Katolista kirkkoa voi syyttää monesta, mutta mielikuvituksen puutteesta ei.
Kaarlen sillalla leijonat nuolevat Pyhän Vitutuks-- Vituksen jalkoja. 200-luvulla syntyneen herran vaateparsi on niin sanotusti aikaansa edellä.
