Järjestäminen

Joku sattui kysymään, sopisiko tulla käymään taas uudenvuodenaattona. Toki sopisi. Aikaisemmin Puolisoni heitteli ilmaan mitä kiehtovimpia ehdotuksia esimerkiksi syrjäisen mökin vuokraamisesta uudeksivuodeksi, mutta eihän meistä oikein sellaiseen ole ryhtymään; hirveä vaivakin pakata heti joululta kotiuduttua tavarat ja suunnitella eväät ja ostaa ja laittaa ruokaa. Lähtiessä mökki pitäisi siivota ja mitä siellä sitten edes tehtäisiin? Kökittäisiin kynttilänvalossa keskenämme? 

Takavuosina vuodenvaihteen viettoon oli melko selvä kaava: syödään, juodaan ja hytistään Kirkkopuistoon avaamaan skumpat. Sitten katsotaan, missä on jatkot. Pikkulapsiperheille ohjelma ei ole välttämättä yhtä selkeä. Vanhoista joukoista myös aika moni alkaa olla kanssamme samassa tilanteessa.

Kahdesta edellisestä vallitsevasta tosiasiasta seuraa vain yksi loogillinen lopputulema: kutsutaan avoimesti kaikki halukkaat lapsiperheet ja muut henkilöt meille. Syödään, juodaan kahvia ja ajetaan junaradalla. Päivällä. Mukavasti sisällä. Viimeistenkin aikuisten lähestyessä kolmeakymmentä ketään ei enää kiinnosta ampua raketilla ja lapset ovat vielä tietämättömiä tällaisesta ohjelmavaihtoehdosta. 

Järjestäminen on mukavaa ja hyödyllistä. Ensin suunnitellaan ruokatarjoilu. Ja jälkiruokatarjoilu. Sitten tullaan siihen tulokseen, että jos puolet todennäköisistä vieraista on kasvissyöjiä, ei ole mielekästä syödä pelkkiä nakkipiiloja. Päätetään tehdä vaihtoehtoisesti myös falafeleja. Todetaan, että alkaa kuulostaa vähän työläältä. Suunnitellaan uusi ruokatarjoilu. Keksitään lisää mahdollisia jälkiruokia. Käydään kaupassa, missä kaikki on alennuksessa ja saatetaan säästää huomattavan paljon rahaa ostamalla kaikenlaista jännää tarjouksesta. 

Kotona täytyy siivota. Tämä on erityisen tärkeää, kun tulee pieniä lapsivieraita. Ja heidän vanhempiaan. Tietysti meilläkin asuu pieni lapsi, jonka erityisesti toista vanhempaa ärsyttää omissa nurkissa pyörivä pöly ja töhnä. Siksi meillä siivotaan joskus muulloinkin. Takavuosina Minnankadulla saattoi siivouksemme ajoittain perustua säännöllisesti järjestettäviin kalaaseihin. Silloin siivottiin ennen vieraiden tuoloa ja uudestaan seuraavana päivänä. Kun siivo alkoi taas kerääntyä nurkkiin, saattoi kutsua vieraat uudestaan ja toistaa saman kaavan. 

Kaupassa käynnin jälkeen on hyvät resurssit alkaa toteuttaa tarjoilua. Kaapissa on kaikenlaista, joista voi leipoa osittain improvisoiden yllättäviä asioita, kuten piirakan. Sellainen on aika nopea tehdä. Ja kun kuulee saavansa lisää vieraita, voi päättää tehdä vielä jotain muutakin. Ja sitten semmoista myös. Seuraavana päivänä voi mennä uudestaan kauppaan ja täydentää kaappia. Jossain vaiheessa toinen perheen aikuisjäsenistä heittää ilmaan ajatuksen, että homma saattaa olla lähtemässä käsistä, mutta tämä ohitetaan sujuvasti. Sitä paitsi Tinttana haluaa maistaa taikinaa. 

Aamusta asti vieraita odottanut lapsi ei meinaa pysyä housuissaan, kun ovikello vihdoin soi. Muillakin oli oikein mukavaa. Vähän hektistä, mutta se kuuluu asiaan. Täytyy myöntää, että neljä alle kolmevuotiasta tuntuu saavan aikaan enemmän toimintaa kuin viisitoista opiskelijaa ja boolimalja. 

Vieraiden lähdettyä nukkumaan tai jatkamaan iltaansa toisaalle meitä vähän ihmetyttää: mikseivät ne syöneet mitään? Vähän harmittaa, että unohtui laittaa se tuliaisjuusto pöytään. Mutta on se hyvää tietysti huomennakin. Ja olipas mukavaa. Joku kiitteli siitä, että olemme jaksaneet järjestää. Mitäpä tuosta - eipähän tarvinnut raahautua minnekään metsään kököttämään. Ehkä järjestäminen ei ole kaikille niin selvä toimintamalli. Mistähän semmoinenkin taipumus syntyy?

Ai eivätkö kaikkien lapset leikikään juhlia joka päivä? Tarjoile synttärikakkua? Järjestä olohuoneeseen pikinikejä? Jaa mielikuvituslahjoja ja tanssi ja laula? Suunnittele kolmevuotissyntymäpäiviään ennen kuin kaksi ja puoli on täynnä? Hyvä. Enemmän vieraita meille.