Oikeastaan Puolisoni ei ollut viikonloppuna matkalla vaan mökillä. Tinttanakin sen tietää, että se on ihan eri asia. Normaaleina arkipäivinä Isä on töissä "Ish tö", joskus Isä on matkalla "Ish ma", mutta nyt Isä oli mökillä "Ish mö". No, meidän kannaltamme tavallaan aivan se ja sama. Kävimme kirjastossa, leivoimme kakkua, tapasimme ystäviä ja matkustimme läheisen urheilutapahtuman ruuhkauttamilla busseilla keskustassa ostamassa muovailuvahaa, teetä ja pähkinöitä.
Olimmeko me keskustassa käydessämme matkalla? Matkustimme julkisella liikennevälineellä paikkaan, jossa kulutimme vapaa-aikaa ja matkustimme samoin takaisin kotiin. Eikö se ole matka? Ollaanko matkalla aina yötä? Onko se muuten vierailu tai käynti? Jos Isä oli viikonlopun mökillä kymmenien kilometrien päässä, niin eikö se ole ihan oikea matka? Emme kuitenkaan kertoisi olleemme matkalla. Puolisoni oli mökillä ja me kävimme keskustassa kaupoilla.
Yleisesti hyväksyttyä matkoja on paljon erilaisia. On työmatkoja, koulumatkoja, työmatkoja esimerkiksi konferenssiin, lomamatkoja, ulkomaanmatkoja, kotimaanmatkoja, pikamatkoja, lentomatkoja, automatkoja, tutkimusmatkoja ja aurinkomatkoja. Toki tässä on kyse kielen tavasta ilmaista samalla sanalla eri tyyppisiä tapahtumia. Mutta mikä määrittelee esimerkiksi lomamatkan? Toki matkaava henkilö on tällöin lomalla tai ainakin vapaalla. Yleensä lomamatka kestää vähintään yhden yön tai ainakin aivan koko päivän aamusta iltaan. Mutta jos menee ystävän mökille tai sukulaisten luo, onko se silloin lomamatka?
Itse asiassa minähän harrastan matkailua. Se on hyvä. Matkailu avartaa. Tärkeintä ei ole määränpää, vaan itse matka. Ja höpö höpö. Tätä voi jokainen töistä myöhästyjä kokeilla selityksenä: tärkeintä ei ole päästä perille, kun itse matka oli niin avartava, että aikaa vierähti. Maassamme liikennöivä rautatieyritys voisi kokeilla seuraavissa iskulauseissaan samoja elementtejä.
Mitä pidempi matka, sitä ihanampaa on päästä perille (mieluiten mukavaan hotelliin) ja heittäytyä sängylle, kun määränpää on saavutettu ja voi alkaa rentoutua. Erityisesti kotimatkalla määränpää on se kaikkein tärkein ja matkalla on vain välinearvo.
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
keskiviikko 27. tammikuuta 2016
Valmis!
Kirjoitin taannoin siitä, kuinka melkein on usein oikein hyvä. Olen edelleen samaa mieltä, mutta eihän se silti ole sama kuin valmis, kokonainen.
Kaikesta ei kuitenkaan tule koskaan kokonaista, kuten mainitusta lapasen alusta, jonka lanka palautui kerälle kuin säikähtäyt siili ikään. On parempi hyväksyä tämä tosiasia ja purkaa tekele kuin hautoa sitä loputtomiin korissa, kaapissa ja pöydän perällä tuntien riittämättömyyttä siitä, että lapanen on kesken eikä lankakaan ehkä riitä. Se ei ole epäonnistumista, se on elämänhallintaa. Ja elämänhallinta on nyt muotia.
Edellisessä kirjoituksessani avauduin Tinttanan sanojen keskeneräisyydestä. Mutta koska lapseni on niin tavattoman älykäs, taitava, kaunis ja huumorintajuinen, hän on alkanut päästellä suustaan loppuun lausuttuja sanoja, kuten "hattu" ja "huppu" juuri ennen kuin äidin arvailukapasiteetti ehti kulua loppuun. Myös yhdellä Tinttanan lukuisista tädeistä on nyt kokonainen nimi! Tämä yli kaksinkertaistaa aktiivisten kokonaisten vähintään kaksitavuisten sanojen varaston, johon kuului tähän asti "pupu" ja "häppi" (eli hyppy, jota voi huudella mm. varoitukseksi ennen kuin syöksyy ihmisten päälle sohvalla).
Kaikesta ei kuitenkaan tule koskaan kokonaista, kuten mainitusta lapasen alusta, jonka lanka palautui kerälle kuin säikähtäyt siili ikään. On parempi hyväksyä tämä tosiasia ja purkaa tekele kuin hautoa sitä loputtomiin korissa, kaapissa ja pöydän perällä tuntien riittämättömyyttä siitä, että lapanen on kesken eikä lankakaan ehkä riitä. Se ei ole epäonnistumista, se on elämänhallintaa. Ja elämänhallinta on nyt muotia.
Edellisessä kirjoituksessani avauduin Tinttanan sanojen keskeneräisyydestä. Mutta koska lapseni on niin tavattoman älykäs, taitava, kaunis ja huumorintajuinen, hän on alkanut päästellä suustaan loppuun lausuttuja sanoja, kuten "hattu" ja "huppu" juuri ennen kuin äidin arvailukapasiteetti ehti kulua loppuun. Myös yhdellä Tinttanan lukuisista tädeistä on nyt kokonainen nimi! Tämä yli kaksinkertaistaa aktiivisten kokonaisten vähintään kaksitavuisten sanojen varaston, johon kuului tähän asti "pupu" ja "häppi" (eli hyppy, jota voi huudella mm. varoitukseksi ennen kuin syöksyy ihmisten päälle sohvalla).
torstai 21. tammikuuta 2016
"Isä on matkalla" osa 1/3
Hei taas. Olen ollut kaksi kuukautta hiljaa täällä, koska olen ollut toisaalla. Olen pitänyt joululomaa ja nostellut Tinttanaa alas pöydiltä. Olen myös keskittynyt muihin harrastuksiini, kuten kaavojen selailuun ja kankaiden osteluun, inhimillisemmän juoksusään odotteluun lueskelemalla aiheesta turhautuneena, uuden pyykinpesukoneen käyttämiseen (tätä ennen myös pyykkituvalla juoksemiseen) ja sen harmitteluun, että ulkona on talvi ja että minä ja talvi mahdumme huonosti samaan tilaan. Suluissa selitys.
***
Puolisoni palaa illalla puolentoista vuorokauden mittaiselta työmatkalta. Tämä ei ole sinänsä mikään erityisen suuri tapahtuma, mutta pienen ihmisen kanssa pienetkin matkat huomaa eri tavalla. Aamulla viereen kömpi kylmävarpainen ihmispentu, joka tavanomaisen pötkötystuokion (kesto keskimäärin noin kaksi minuuttia) jälkeen alkoi möyriä sängyn toisella puolella ja kysellä "Ish? Ish?". Perusvastaus "isä on matkalla" on toistaiseksi riittänyt.
Vuosi sitten puolisoni osallistui myös tähän samaiseen tapahtumaan, mutta sen reissun ajalta muistan lähinnä keskiviikkoillan kyläilyn ystävien luona. Tai en niinkään edes itse kyläilyä vaan sen, kuinka Tinttana, joka oli silloin vielä ennemminkin Pötkylä järjesti ohjelmaa loppuillaksi. Ja seuraavaksi päiväksi. Pötkylä oli syönyt hyvän aikaa ennen lähtöämme. Hänellä oli tapana oksennella satunnaisesti, mutta säännöllisesti, joten noudatin tavallisia varotoimenpiteitä - ruoaksi mieluiten kaupan varmasti kökötöntä sössöä, ruoan jälkeen rauhallinen pystyasento ja muuta sellaista. Pakkasta oli sikäli paljon, että vierailu melkein naapurissa oli ainoa syy, miksi ylipäätään olimme ulkona. Pakkasin vauvan kaikkien sääntöjen mukaisesti villaisiin (lue: käsin pestäviin) kintaisiin, pukuun ja kypärämyssyyn sekä karvalakkiin ja valkoiseen toppahaalariin. Rappukäytävässä tungin Pötkylän vielä rattaiden toppapussiin. Ja sitten tunsin kädelläni outoa lämmintä kosteutta.
Koska olimme vielä sisällä, oli haalari auki niin, että oranssi porkkanaoksennus pääsi tunkeutumaan kaikkiin vaatekerroksiin ja valui aika nopeasti pienen henkilön kaikkiin vaatekappaleisiin (kotona totesin ilokseni, että villasukat olivat puhtaat!). Olen edelleen kiitollinen sattumalle siitä, että villakangastakkini hiha oli noussut touhussa sikäli korkealle, ettei ottanut osumaa. No, kuivaa harsoa laukusta suojaamaan kasvoja kosteudelta, juosten kotiin, vaatteet koneeseen, väsynyt vauva nukkumaan, kone päälle, villat ämpäriin, rattaiden turvavyöt irti ja huuhteluun. Ja siitä elämä taas valui hiljaa tavallisiin uomiin. Seuraavana päivänä on varmaan oksennettu vain sisävaatteille ja syöttötuoliin.
Tänä vuonna vierailimme Tinttanan kanssa samojen ystävien luona vastaavasti keskiviikkoiltana, mutta lapset juoksentelivat ympäriinsä marakassit rahisten, söimme kaikki kiinteää ruokaa ja kotona Tinttana riisui itse osan vaatteistaan. Tänään pesimme tavanomaista pyykkiä, johon ei jäänyt oransseja tahroja. En jaksa ärsyyntyä siitä, että Tinttana oppi kiipeämään pöydille, avaamaan vaatehuoneen oven ja räpsyttämään valoja juuri ennen kuin "isä lähti matkalle". Kunhan ei enää ala oksentaa, niin kaikki on varmaan ihan hyvin.
On muuten jännä, miten tyydyttävältä tuntuu tavata pieniä lapsia, jotka puhuvat kokonaisilla sanoilla, kuten eilen tapaamamme Ikätoveri. Tinttana keskustelee jo paljon ja ihan kiitettävän laajalla sanavarastolla, mutta kertoo vain sanojen ensimmäiset tavut ja korvaa suurimman osan konsonanteista k-kirjaimella. Ihan pikkuisen raastavaa pidemmän päälle. Onneksi tämä ei vähennä sitä tosiasiaa, että lapseni on tavattoman älykäs, taitava, kaunis ja huumorintajuinen.
***
Puolisoni palaa illalla puolentoista vuorokauden mittaiselta työmatkalta. Tämä ei ole sinänsä mikään erityisen suuri tapahtuma, mutta pienen ihmisen kanssa pienetkin matkat huomaa eri tavalla. Aamulla viereen kömpi kylmävarpainen ihmispentu, joka tavanomaisen pötkötystuokion (kesto keskimäärin noin kaksi minuuttia) jälkeen alkoi möyriä sängyn toisella puolella ja kysellä "Ish? Ish?". Perusvastaus "isä on matkalla" on toistaiseksi riittänyt.
Vuosi sitten puolisoni osallistui myös tähän samaiseen tapahtumaan, mutta sen reissun ajalta muistan lähinnä keskiviikkoillan kyläilyn ystävien luona. Tai en niinkään edes itse kyläilyä vaan sen, kuinka Tinttana, joka oli silloin vielä ennemminkin Pötkylä järjesti ohjelmaa loppuillaksi. Ja seuraavaksi päiväksi. Pötkylä oli syönyt hyvän aikaa ennen lähtöämme. Hänellä oli tapana oksennella satunnaisesti, mutta säännöllisesti, joten noudatin tavallisia varotoimenpiteitä - ruoaksi mieluiten kaupan varmasti kökötöntä sössöä, ruoan jälkeen rauhallinen pystyasento ja muuta sellaista. Pakkasta oli sikäli paljon, että vierailu melkein naapurissa oli ainoa syy, miksi ylipäätään olimme ulkona. Pakkasin vauvan kaikkien sääntöjen mukaisesti villaisiin (lue: käsin pestäviin) kintaisiin, pukuun ja kypärämyssyyn sekä karvalakkiin ja valkoiseen toppahaalariin. Rappukäytävässä tungin Pötkylän vielä rattaiden toppapussiin. Ja sitten tunsin kädelläni outoa lämmintä kosteutta.
Koska olimme vielä sisällä, oli haalari auki niin, että oranssi porkkanaoksennus pääsi tunkeutumaan kaikkiin vaatekerroksiin ja valui aika nopeasti pienen henkilön kaikkiin vaatekappaleisiin (kotona totesin ilokseni, että villasukat olivat puhtaat!). Olen edelleen kiitollinen sattumalle siitä, että villakangastakkini hiha oli noussut touhussa sikäli korkealle, ettei ottanut osumaa. No, kuivaa harsoa laukusta suojaamaan kasvoja kosteudelta, juosten kotiin, vaatteet koneeseen, väsynyt vauva nukkumaan, kone päälle, villat ämpäriin, rattaiden turvavyöt irti ja huuhteluun. Ja siitä elämä taas valui hiljaa tavallisiin uomiin. Seuraavana päivänä on varmaan oksennettu vain sisävaatteille ja syöttötuoliin.
Tänä vuonna vierailimme Tinttanan kanssa samojen ystävien luona vastaavasti keskiviikkoiltana, mutta lapset juoksentelivat ympäriinsä marakassit rahisten, söimme kaikki kiinteää ruokaa ja kotona Tinttana riisui itse osan vaatteistaan. Tänään pesimme tavanomaista pyykkiä, johon ei jäänyt oransseja tahroja. En jaksa ärsyyntyä siitä, että Tinttana oppi kiipeämään pöydille, avaamaan vaatehuoneen oven ja räpsyttämään valoja juuri ennen kuin "isä lähti matkalle". Kunhan ei enää ala oksentaa, niin kaikki on varmaan ihan hyvin.
On muuten jännä, miten tyydyttävältä tuntuu tavata pieniä lapsia, jotka puhuvat kokonaisilla sanoilla, kuten eilen tapaamamme Ikätoveri. Tinttana keskustelee jo paljon ja ihan kiitettävän laajalla sanavarastolla, mutta kertoo vain sanojen ensimmäiset tavut ja korvaa suurimman osan konsonanteista k-kirjaimella. Ihan pikkuisen raastavaa pidemmän päälle. Onneksi tämä ei vähennä sitä tosiasiaa, että lapseni on tavattoman älykäs, taitava, kaunis ja huumorintajuinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)