Kaksipyöräinen Babboe city mountain eli Babboe-pyörä saapui luoksemme noin kuukausi sitten. Viime kesänä noussut laatikkopyöräkuume tuotti tulosta. Taisi olla edellistalvi, kun teimme myös laskelmia siitä, paljonko auton ylläpito maksaisi kuukausittain - enemmän kuin mitä meillä olisi ollut vara ympäriinsä ajeluun sijoittaa. Niin ja bensiinit päälle. Kyllähän tämäkin ihan iso sijoitus ja hankita oli, mutta sen kuin pistää töpselin seinään ja taas on virtaa. Lämmin tallikin löytyy heti ulko-oven vierestä näin kerrostalossakin.
Tarakka odottaa vielä oikeita ruuveja saapuviksi ja "mökki" eli matkustamon sadekatos on kuvan oton jälkeen väliaikaisasennettu niin ikään oikeita ruuveja odotellen. Muutoin toimitus oli sujuva eikä pyörä myöhästynyt alkuperäisestä arviosta paljoa. Vaikka jokainen laatikkopyörää odotellut varmasti tietää, kuinka pitkiä alkukesän päivät ovat, jos toimitus ylipäätään myöhästyy.
Meidän Babboe on ollut toistaiseksi kevyt ja ketterä käyttää. Pääasiassa kaupunkiajossa on pienellä ennakoinnilla pystynyt liikkumaan sujuvasti. Paitsi silloin, kun arvoisat kanssaihmiset kokevat liian työlääksi kääntää katsettaan ympärilleen edes silloin, kun joku soittaa kelloa takana. Voin nähdä ajatuskuplan: "kyllähän tuosta pyörä mahtuu" yhdistettynä näennäiseen väistöliikkeeseen, mutta päätä ei viitsitä kääntää. Rehellisen äimistyneenä joudun toteamaan, että näitä ihmisiä liikkuu vapaana useita. Tosin laatikkopyöräilijähän ei kiilailupelissä heti jää jalankulkijan kanssa kakkoseksi. Massaa nimittäin löytyy. Mutta kun en tahtoisi naarmuttaa paneleita mokomilla taulapäillä.
Naapurin täti kysyi, nouseeko sähköavun kanssa palokunnan mäki. Tähän saatoin vastata, että hyvin nousee, kun Harjullekin päästiin ajamalla. Tinttana oli ystävättärineen kyydissä, kun polkaistiin vesitornille. Hyvin nousi sinnekin. Tosin pakko oli, koska en halua tietää, millaista tuota ruhjaketta olisi taluttaa niin jyrkkää rinnettä.
Muutoinkin viikoittainen liikkuma-alamme on kasvanut usean kilometrin säteellä. Siis sellainen liikkuma-ala, jota tulee käytettyä tarpeen mukaan matalalla kynnyksellä ilman bussia tai Vaarin tai Mummin autoa. Kaksivuotiaan kanssa ei enää juuri rattaitakaan tarvita. Minne on liian pitkä matka Puky-pyörällä, voi mennä Babboella. Ja nämä merkkinimityksethän ovat vakiintuneet meillä käyttöön Tinttanan aloitteesta. Lapsi ei vielä aina erota punaista oranssista, mutta pyörämerkit kyllä tulee sujuvasti.
Yksi hauskimpia asioita pyörässä on toistaiseksi ollut lähes aina varma puheenaihe. Jyväskylässä kyllä liikkuu laatikkopyöriä, mutta ei vielä niin paljoa, etteikö se herättäisi huomiota. Yhdeksän ja puoli kertaa kymmenestä varsin positiivista huomiota. Ei, sitä ei ole vaikea ajaa, kun tottuu (tavallinen pyörä on muuttunut sen sijaan ihmeellisen huteraksi ja kevytrakenteiseksi hullunkurisine ajoasentoineen). Ei, se ei ole mopo, vaan sähköä saa vain polkiessa. Kyllä, kyllä se maksoi enemmän kuin halpa auto. Kyllä, lapsi istuu kyydissä hyvin mielellään. Mutta montako käyttökuukautta sillä on vuodessa? Sen saa syksy näyttää.
