tiistai 17. toukokuuta 2016

Lisää kakkuu - heti!

Täydennyksenä edelliseen kirjoitukseen Kakkuu kuvamateriaalia. 

 Siivotessani Puiston leluvarastomökkiä löysin jopa viisi eri väristä reikäkakkumuottia. Lisäksi mökissä on korvollinen erilaisia muotteja, laatikolliset lapioita, siivilöitä, erilaisia työkoneita sun muita ämpäreitä. Näistä tinttana valitsi hiekkalaatikolle mukaan parin lapion lisäksi keltaisen kakkumuotin, vihreän kakkumuotin ja vaaleanpunaisen kakkumuotin. Minä valitsin vihreän ankkamuotin, jonka sain lopulta ottaa mukaan leikkiin vastalauseista huolimatta. Kakkumuotilla tein tietysti tiikerikakkua:

Ja tässä taitaa tulla blogini ensimmäinen leivontaresepti: 

Tarvikkeet: 
märkää hiekkaa 
kuivaa hiekkaa
kakkumuotti
lapio tai vastaava
lautanen

Työohje:
 Hämää lapsesi tekemään jotain muuta sillä aikaa, kun haalit itsellesi vaalenpunaisen kakkumuotin ja mieluiten tasapohjaisen lapion. 
Täytä kakkumuotin pohja märällä hiekalla.
Lisää sitten varovasti kerros kuivaa hiekkaa. Kerroksen tulee olla näkyvä, mutta ei liian paksu, jottei kakku romahda. 
Täytä loppu tila taas märällä hiekalla. 
Tiivistä hiekka muottiin taputellen lapiolla ja kumoa lautaselle. 
Jos olet lapsi tai taikauskoinen - tai pakkomielteisesti kaavoihin kangistunut - lausu asiaan kuuluva loitsu. Nosta sitten muotti varovasti. 
Mikäli haluat ikuistaa teoksesi valokuvaan tai muutoin säilöä sitä hetken, tulee tässä vaiheessa olla valmiina: levitä kädet suojelevasti kakun ympärille ja huuda "älä koske älä koske ei saa hajottaa!!!" Varmuuden vuoksi voit myös siirtää tuholaisia kauemmaksi. Älä kuitenkaan odota liikoja.


Kun olet onnistunut tekemään yhden tiikerikakun, on syytä varautua nopeaan haastetason nostoon. Tässä yleisön pyynnöstä syntynyt tiikeriankka. 


1 kommentti:

  1. Olen muuten huomannut, että liian kostea hiekka ei ole hyväksi kakunteossa, koska se tarttuu kiinni, ainakin pieniin ja tarkasti kuvioituihin muotteihin. Siksi taikina kannattaa valmistella huolellisesti. Hyvä hiekkakakkutaikina:

    1/3 kuivaa hiekkaa
    2/3 kosteaa hiekkaa

    tarvikkeet:
    siivilä
    iso ämpäri

    Siivilöi kuiva ja kostea hiekka ämpäriin. Sekoita. Käytä hiekkakakkujen valmistukseen.

    VastaaPoista