Minä pidän keväästä. On valoisaa ja lämmintä ja paljon positiivista tekemistä. Viimeisimmän täydellinen mielekkyys tietysti edellyttäisi, että olisi voinut viettää talven asianmukaista hiljaiseloa inspiraation palaessa säästöliekillä. Puolitoistavuotiaan maailmassa on aina kevät. Ja se nyt sattui olemaan tänä talvena minun todellisuuttani.
Eilen veimme Tinttanan uuden potkupyörän ensi kertaa ulos. Hiekasta siivottu suora tie oli heti menestys. Ensimmäinen alamäki mentiin "kovaa vauhtia! kovaa vauhtia!". Ja jokaista samankorkuista kaksipyöräistä vastaantulijaa pitää hetki katsella arvioivasti ja ajaa aivan vierestä. Pyörän ulos vieminen oli varsin mukava ja helppo kevättoimi ja siihen oli hauska tarttua. Toinen asia on se loputon talven jälkien siivoaminen kaapeista, ikkunoista, kukkaruukuista ja parvekkeelta.
Olen tänä vuonna tarttunut kevättoimiin myöhemmin ja vähäisemmällä innolla kuin ehkä koskaan ennen omaa taloutta asuessani. Väitän, että tämä johtuu juuri tuosta yllä mainitusta seikasta, ettei inspiraationi ole saanut rauhassa nukkua talven yli. Koko talven olen ulkoillut, harrastanut, askarrellut ja paskarrellut ja nyt sitten pitäisi jaksaa innostua valosta. Muistan, kuinka joskus edellisessä kodissamme levitimme vielä helmikuun puolella keittiön lattialle suojakankaan ja multapussin ja siivosin huonekasvit yhdellä kertaa. Puolisoni viimeisteli tällöin laudaturseminaariaan. Nyt hän tekee väitöskirjaansa ja minä olen saanut huhtikuun poulivälissä yhden kituvan appelsiinipuun vaihdettua isompaan ruukkuun. Ja senkin melkein unohdin kastella.
Kevättyöt ovat kavalia. Kun syksyllä suoritetaan vastaava rulianssi talvi- ja kesävaatteiden, puutarhatyökalujen ja siivouksen kanssa, kaikki laitetaan lepoasentoon. Polkupyörän hajonnutta rengasta ei ole mikään pakko saada kuntoon, koska ei sillä talvella kuitenkaan tulisi ajettua. Jos parvekkeelle jää kasvimaan jäljiltä huuhtelemattomia ämpäreitä, eivät ne siellä ketään häiritse. Pölyinen ikkuna on aivan se ja sama, koska pimeä tulee ikkunan kirkkaudesta riippumatta. Esille otetaan korkeintaan kynttilöitä, joilla ei sitten kerrassaan edes voi tehdä mitään kovin työlästä.
Mutta entä sitten kevättoimet! Se pyörän rengas pitäisi nyt oikeasti saada kuntoon ja ne mutaiset ämpärit ovat siellä parvekkeella odottamassa palstalle viemistä. Esille kaivetaan työkaluja, työvaatteita ja aurinko riekkuu ikkunassa osoittelemassa jokaista pölypipanaa - ne pitäisi pestä pois, jotta aurinko voisi paremmin näyttää myös sisällä piileskelevät siivottomuuden saarekkeet. Ja olisihan se mukava kasvattaa edes joitakin taimia, että olisi sitten kesällä mitä kastella ja kitkeä. Kevättoimet synnyttävät vain lisää työtä ja silti niitä tehdään vuodesta toiseen innokkaasti hypellen kuin typerät vasikat, joista kuitenkin tulee isona vain pihviä.
Mutta on se appelsiinipuun ranka kyllä nyt kivannäköinen siinä uusien pintakiviensä keskellä. Sydän ihan keveni, kun ei tarvitse enää tuntea huonoa omatuntoa toisen ahdingon takia. Altakasteluruukussa sen pitkään jatkunut liika kuivuus ehkä korjaantuu oikeasti. Vaihdoin mullat parvekkeella, joka on lämmennyt jo sikäli, että siellä voi työskennellä hetkittäin sisävaatteissa. Lakaisin lattialle tippuneet mullat pois. Ja kuin huomaamatta, aivan vahingossa, lakaisin samalla kuivuneet lehdet, laitoin viimeisen villakangastakin tuulettumaan ennen komeroon laittoa, tein huomioita vielä ennen kesää tarvittavista toimista ja laitoin uudet pyykit ulos kuivumaan. Ja tulin huijatuksi taas mukaan tähän kaupunkilaisen versioon vuotuisesta työkierrosta.
Ja ei, en haaveile omakotitalosta.
