Meillä juodaan maitoa. Paljon. Minä juon maitoa, Puolisoni juo maitoa, Tinttana juo maitoa ja Tinttanan kaikki leluotukset juovat mielikuvitusmaitoa tuttipullosta. Otuksia lukuunottamatta juomme maitomme yleensä lasista. Pienestä Aino Aalto -lasista, isosta kartio-lasista, halvasta tuoppilasista tai Siskon vanhasta jalkalasista. Juomme maitoa kahvikupista, murokulhosta tai teemukista. Maitoa on ruoassa, aamupuurossa, rieskassa ja smoothiessa. Juomme maitoa ruoan kanssa, välipalalla, lenkin jälkeen ja rusinoiden kera. Maito on aina lopussa, muttei koskaan pilalla.
Haaveilen sellaisesta vedehapotuslaitetyyppisestä maitokoneesta, jolla voisi tehdä maitoa itse kotona. Toistaiseksi sellaista kutsutaan lehmäksi eikä meillä ole tällä hetkellä - tai ikinä - tilaa lehmälle. Näin ollen ostamme maitomme kaupasta. Kannamme maitoa kotiin niin paljon reppuun tai kassiin mahtuu aina, kun olemme kaupassa. Usein käymme kaupassa vain pelkän maidon takia, kuten tänäaamuna. Ja toissailtana. Ostamme maitoa kaikista kaupoista, joita lähellä on. Ja niistä kaikista ostamme eri maitoja.
Kun minä olin pieni, oli olemassa sinistä maitoa ja punaista maitoa. Meillä juotiin sinistä, mutta mummolassa punaista. Ja siinä koko tarina. Nyt ostamme säännöllisesti ainakin kolmea erilaista maitoa, joihin ei ole laskettu ruoanlaitossa tai erilaisissa tilaisuuksissa välillä käytettäviä kevytmaitoja, punaisia maitoja, uht-maitoja, ykkösmaitoja ja laktoosittomia maitoja. Keskisuurista ketjumarketeista ostamme ketjujen omia maitomerkkejä, koska ne ovat edullisimpia kotimaisia maitoja olematta epäilyttäviä "maitojuomia". Nämä litran purkit toimivat myös toistaiseksi perinteisen pahvipurkin tavoin ilman ärsyttäviä korkkeja. Monelle liikuntarjoitteiselle kierrekorkit ovat varmasti hyvin tervetulleita, mutta itse en niistä pidä - meillä auotaan ja suljetaan maitopurkkia koko ajan ja taitellaan jatkuvasti tyhjiä pahvinkeräykseen, jolloin korkki on vain tiellä.
Tinttana noteeraa aina, mitä maitoa kulloinkin on pöydässä. Toisen ketjuliikkeen maitopurkista täytyy lukea erilaiset merkinnät ja logot osoitetussa tahdissa. Toisen purkin kyljessä taas on maitokoira "hau hau". Yritän aina näyttää sitä puolta purkista, jossa on selvä piirretty lehmä, mutta koira on kiinnostavampi. Ehkä siksi, että se on hyvin kiehtovasti kuvattu. Niin kiehtovasti, ettei sitä jokainen koiraksi tunnistakaan.
Pieni lähikauppamme on jostain syystä poistanut ketjumaidon valikoimastaan, joten sieltä ostamme korkillisia jättiläispurkkeja perinteiseltä kotimaiselta tuottajalta. Nämä möhkömaidot ovat Tinttanan mielestä tyttömaitoa, koska purkin kyljessä tyttö syöttää lehmää. Ja sieltähän se sitten löytyi lähisukulaisten luota kyläillessä: poikamaito. Purkin kyljessä poika joi maitoa lasista ja näin saatiin tämäkin sukupuolikysymys jonkinlaiseen heteronormatiiviseen tasapainoon.
Että kiitos vain kaikille, joilla on kotona tilaa niille lehmille.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2016
perjantai 11. maaliskuuta 2016
Nukahtaminen
Olen kuullut, että joidenkin ihmisten on vaikeaa nukahtaa. Sen täytyy olla aivan hirveää. Itse en juurikaan aiheesta ymmärrä, mutta tunnen myötätuntoa ja kunnioitusta. Kunnioitusta siksi, että minun on hyvin vaikeaa kuvitella, kuinka itse pystyisin edes elämään pidemmän päälle sellaisen vaivan kanssa - tai ainakaan elämään ja toimimaan millään tavalla rationaalisesti. Olen myös kuullut, että joidenkin lasten on vaikeaa nukahtaa. Tämänkin täytyy olla kaikille asianosaisille hirvittävä tilanne ja olen suuresti kiitollinen, että kokemukseni asiasta on hyvin vähäistä.
Minulle nukkuminen on aina ollut helppoa ja uni on keskeinen osa elämääni. Ilman sitä minusta tulee yleensä tilanteesta riippuen joko inhottava räyhänhenki tai järjetön rasitusapina. Pyrin välttämään kumpaakin. Keskimäärin nukkuminen on parasta heti keinumisen jälkeen. Nukahdan yleensä niin, että menen sänkyyn pitkälleni, sammutan valot ja suljen suuni. Nukkuessa elän toista elämääni. Luon maailmoja, ihmisiä ja tilanteita. Käyn sotia, työskentelen mielenkiintoisissa olosuhteissa, kohtaan erilaisia ihmissuhteita, kärsin valinnanvaikeudesta valtavissa myymälöissä ja matkustan ajassa ja paikassa. Yritän parhaani mukaan pitää tämän toisen elämän erossa primäärielämästäni, mutta joskus se on haastavaa.
Ylpeydekseni olen saanut huomata, että lapseni on perinyt tai oppinut taidon nauttia nukkumisesta ja nukkumaan menemisestä ainakin jossain määrin. Viime aikoina nukkumaanmenosta on tullut jokapäiväinen leikki. Tinttana tapaa mennä lattialle, sohvalle tai sänkyyn pötkölleen, missä hän joko peittelee itse itsensä tai pyytää peittoa. Peittopyyntöä seuraa usein pyyntö lukea Tiitiäisen satupuuta. Muskarissa on nyt pari kertaa laulettu kaikkien tuntemaa leikkiä Karhu nukkuu. Kun muut lapset eilen peittelivät lelunallet huiveilla, Tinttana meni piirin keskelle pitkälleen ja peitteli nallen lisäksi itsensä. Myös puistossa voi ottaa pieniä lepohetkiä ja heittää pitkäkseen kulloinkin mieleiseksi koettuun paikkaan tai talvisaikaan pulkkaan.
Tinttanalla on myös monenlaisia nukahtamisstrategioita. Äsken kävin peittelemässä hänet päiväunille ja totesin tänään käytetyn Tukahduta isesi uneen -strategiaa; sen sijaan, että antaisi kehon rentoutua peiton lämpimään, voi peiton kääriä pään ympärille niin, että keho voi nauttia huoneilman raikkaudesta, mutta pää estyy saamasta turhia ärsykkeitä. Tämä nukahtamistapa on yksi keskeinen syy siihen, että minä tai puolisoni käymme tarkistamassa Tinttanan nukkumistavan aina nukahtamisen jälkeen ja tekemässä tarvittavat korjaukset pidempää unta ajatellen.
Joskus pienempänä Tinttanakin käytti monille vauvoille jossain vaiheessa tavallista Huuda itsesi uneen -strategiaa, mutta tyypillisempi hänelle oli kevytversio: Parkaise itsesei uneen. Tässä nukahtamistyypissä ei tarvitse huutaa suoraa huutoa kauaa, vaan voi mökeltää sängyssä ja alkaa parkua vasta juuri ennen nukahtamishetkeä. Yleensä nukahtamisparkaisu hiljenee ikään kuin kesken. Nyt isompana tästä on kehittynyt Pälpätä itsesi uneen -strategia, jossa nukahtaja höpöttää mitä tahansa osaamiaan sanoja tai sanan osia, kunnes vain hiljenee. Samalla voi luoda itselleen mielekkäitä mielikuvia, hokemalla esimerkiksi "kakkuu, nam nam nam, kakkuu, nam nam nam" tai "mummii uimaa, mummii uimaa".
Toiminnallisempia menetelmiä ovat pinna- tai matkasängyssä toimiva Vedä rundia kunnes nukahdat -strategia ja laidattomaan sänkyyn sopiva Juokse pois kunnes nukahdat -strategia. Ensimmäisessä riekutaan ympäri sänkyä kunnes vauhti loppuu kesken ja uni ottaa vallan satunnaisessa asennossa satunnaisessa kohtaa sänkyä. Tähän liittyy sängyn tyhjentämistä kaikesta irtonaisesta, jolloin tarvitaan avustusta tärkeiden esineiden, kuten Harson saamisessa takaisin sänkyyn. Jälkimmäinen puolestaan työllistää avustajaa enemmän, koska siinä nukahtaja nousee pidemmin tai lyhyemmin väliajoin pois sänygstä ja pyrkii tyypillisesti ulos huoneesta. Avustaja paluttaa nukahtajan sänkyyn ja samaa toistetaan, kunnes päämäärä saavutetaan. Tämän jälkeen nukkuja saatta löytyä sängystä esimerkiksi poikittain vatsaltaan jalat reunan yli heitettyinä, jos uni on tullut kesken uuden sängystä poistumisen.
Näin keskellä aurinkoista arki-iltapäivää haluan toivottaa kaikille yleisesti kauniita unia, perhosia ja pörriäisiä, kuten Siskollani oli joskus tapana sanoa minulle yläsängystä (muistan kerran vastanneeni, että kauniita unia, perhosia ja roskapönttöjä, mutta en tarkoittanut tätä loukkaukseksi vaan ihan vain monipuolistamaan univalikoimaa). Yllä mainittuja strategioita saa vapaasti kopioida ja kokeilla, mutta en anna takuita toimivuudesta ainkaan isoilla ihmisillä.
Minulle nukkuminen on aina ollut helppoa ja uni on keskeinen osa elämääni. Ilman sitä minusta tulee yleensä tilanteesta riippuen joko inhottava räyhänhenki tai järjetön rasitusapina. Pyrin välttämään kumpaakin. Keskimäärin nukkuminen on parasta heti keinumisen jälkeen. Nukahdan yleensä niin, että menen sänkyyn pitkälleni, sammutan valot ja suljen suuni. Nukkuessa elän toista elämääni. Luon maailmoja, ihmisiä ja tilanteita. Käyn sotia, työskentelen mielenkiintoisissa olosuhteissa, kohtaan erilaisia ihmissuhteita, kärsin valinnanvaikeudesta valtavissa myymälöissä ja matkustan ajassa ja paikassa. Yritän parhaani mukaan pitää tämän toisen elämän erossa primäärielämästäni, mutta joskus se on haastavaa.
Ylpeydekseni olen saanut huomata, että lapseni on perinyt tai oppinut taidon nauttia nukkumisesta ja nukkumaan menemisestä ainakin jossain määrin. Viime aikoina nukkumaanmenosta on tullut jokapäiväinen leikki. Tinttana tapaa mennä lattialle, sohvalle tai sänkyyn pötkölleen, missä hän joko peittelee itse itsensä tai pyytää peittoa. Peittopyyntöä seuraa usein pyyntö lukea Tiitiäisen satupuuta. Muskarissa on nyt pari kertaa laulettu kaikkien tuntemaa leikkiä Karhu nukkuu. Kun muut lapset eilen peittelivät lelunallet huiveilla, Tinttana meni piirin keskelle pitkälleen ja peitteli nallen lisäksi itsensä. Myös puistossa voi ottaa pieniä lepohetkiä ja heittää pitkäkseen kulloinkin mieleiseksi koettuun paikkaan tai talvisaikaan pulkkaan.
Tinttanalla on myös monenlaisia nukahtamisstrategioita. Äsken kävin peittelemässä hänet päiväunille ja totesin tänään käytetyn Tukahduta isesi uneen -strategiaa; sen sijaan, että antaisi kehon rentoutua peiton lämpimään, voi peiton kääriä pään ympärille niin, että keho voi nauttia huoneilman raikkaudesta, mutta pää estyy saamasta turhia ärsykkeitä. Tämä nukahtamistapa on yksi keskeinen syy siihen, että minä tai puolisoni käymme tarkistamassa Tinttanan nukkumistavan aina nukahtamisen jälkeen ja tekemässä tarvittavat korjaukset pidempää unta ajatellen.
Joskus pienempänä Tinttanakin käytti monille vauvoille jossain vaiheessa tavallista Huuda itsesi uneen -strategiaa, mutta tyypillisempi hänelle oli kevytversio: Parkaise itsesei uneen. Tässä nukahtamistyypissä ei tarvitse huutaa suoraa huutoa kauaa, vaan voi mökeltää sängyssä ja alkaa parkua vasta juuri ennen nukahtamishetkeä. Yleensä nukahtamisparkaisu hiljenee ikään kuin kesken. Nyt isompana tästä on kehittynyt Pälpätä itsesi uneen -strategia, jossa nukahtaja höpöttää mitä tahansa osaamiaan sanoja tai sanan osia, kunnes vain hiljenee. Samalla voi luoda itselleen mielekkäitä mielikuvia, hokemalla esimerkiksi "kakkuu, nam nam nam, kakkuu, nam nam nam" tai "mummii uimaa, mummii uimaa".
Toiminnallisempia menetelmiä ovat pinna- tai matkasängyssä toimiva Vedä rundia kunnes nukahdat -strategia ja laidattomaan sänkyyn sopiva Juokse pois kunnes nukahdat -strategia. Ensimmäisessä riekutaan ympäri sänkyä kunnes vauhti loppuu kesken ja uni ottaa vallan satunnaisessa asennossa satunnaisessa kohtaa sänkyä. Tähän liittyy sängyn tyhjentämistä kaikesta irtonaisesta, jolloin tarvitaan avustusta tärkeiden esineiden, kuten Harson saamisessa takaisin sänkyyn. Jälkimmäinen puolestaan työllistää avustajaa enemmän, koska siinä nukahtaja nousee pidemmin tai lyhyemmin väliajoin pois sänygstä ja pyrkii tyypillisesti ulos huoneesta. Avustaja paluttaa nukahtajan sänkyyn ja samaa toistetaan, kunnes päämäärä saavutetaan. Tämän jälkeen nukkuja saatta löytyä sängystä esimerkiksi poikittain vatsaltaan jalat reunan yli heitettyinä, jos uni on tullut kesken uuden sängystä poistumisen.
Näin keskellä aurinkoista arki-iltapäivää haluan toivottaa kaikille yleisesti kauniita unia, perhosia ja pörriäisiä, kuten Siskollani oli joskus tapana sanoa minulle yläsängystä (muistan kerran vastanneeni, että kauniita unia, perhosia ja roskapönttöjä, mutta en tarkoittanut tätä loukkaukseksi vaan ihan vain monipuolistamaan univalikoimaa). Yllä mainittuja strategioita saa vapaasti kopioida ja kokeilla, mutta en anna takuita toimivuudesta ainkaan isoilla ihmisillä.
torstai 10. maaliskuuta 2016
Asfaltti
Lähdin eilen tavalliseen tapaani lenkille puoli kahdeksalta illalla. Päivä oli ollut aurinkoinen - tosin itsehän istuskelin tämän ajan keittiössä lukemassa ja odottamassa, josko lapseni suvaitsisi herätä, että pääsisimme ulos vielä, kun on valoisaa. Aurinko oli sulattanut huomattavan osan tien pinnasta ja loppu oli illalla uudelleen jäätynyttä loskaa. Sellaista, joka ratisee jalkojen alla tyydyttäväsi. Sulanut tien pinta ei ole sama kuin kuivunut ja siksi paljastunut asfaltti oli paikoin petollisen liukas. Mutta yhtä kaikki asfaltti oli jälleen tullut esiin!
Asfaltin saapuminen on kaupungissa ensimmäisiä kevään merkkejä. Keskustassa asfalttia voi tietysti tavata ympäri vuoden, mutta tässä kaupungissa sellainen keskusta-alue on huomattavan pieni ja täällä lähiössä jopa kaukainen. Asfaltti tarkoittaa lämpeneviä päiviä ja keveneviä kenkiä. Muistan sen tunteen, kun olen ala-asteikäisenä kävellyt sulaneelle asfaltille keväällä ensi kerran lenkkareissa. Minun koulumatkallani asfaltti paljastui aina ensin alikulkutunnelin keskivaiheilla -- ja sitten luonnollisesti aurinkoisissa mäissä niin kuin kaikkialla muuallakin. Tästä tunnemuistosta saan kiinni joka kevät ja olen myös vaalinut sitä erityisesti jokaisen vuoden näitä päiviä varten.
En ollut opiskellut montaakaan vuotta kaupungissa, kun otin ensi kerran osaa kirjamessuihin, jotka ovat taas ajankohtaiset viikonloppuna. En muista, mistä messuilla keskusteltiin tai mitä teoksia lähti mukaani, mutta muistan kevyet kevätkenkäni, jotka olivat ensi kertaa talven jälkeen jalassa. Muistan parkkipaikan valtavat lätäköt ja sohjokasat ja muistan, miten minun täytyi valita askeleni ennen kuin pääsin sisälle messuhalliin, missä kenkävalintani oli juuri oikea. Jonakin seuraavista vuosista ajoin kirjamessuille polkupyörällä hame päällä. Rantaraitin tuuli jääti nilkkoja, mutta kevätkengät olivat uudet ja ne huusivat päästä ulos. Näissä samoissa kengissä juhlin myöhemmin omat hääni - puolivahingossa toki, kun en vain tullut vaihtaneeksi varsinaisiin juhlakenkiin.
Tänä aamuna avoimelle asfaltille satoi uutta lunta. Mutta se oli kevyttä kevätlunta, joka ei enää kykene takertumaan kiinni vaan katoaa väistämättä päivän aikana. Maasta hohkava kylmä on alkanut haihtua. Se kylmä yrittää tarttua jalkoihin, joita ei suojaa paksu talvikenkä, mutta elävä ihminen on lämmin ja kevyt kevätkylmä joka päivä voimattomampi.
Asfaltin saapuminen on kaupungissa ensimmäisiä kevään merkkejä. Keskustassa asfalttia voi tietysti tavata ympäri vuoden, mutta tässä kaupungissa sellainen keskusta-alue on huomattavan pieni ja täällä lähiössä jopa kaukainen. Asfaltti tarkoittaa lämpeneviä päiviä ja keveneviä kenkiä. Muistan sen tunteen, kun olen ala-asteikäisenä kävellyt sulaneelle asfaltille keväällä ensi kerran lenkkareissa. Minun koulumatkallani asfaltti paljastui aina ensin alikulkutunnelin keskivaiheilla -- ja sitten luonnollisesti aurinkoisissa mäissä niin kuin kaikkialla muuallakin. Tästä tunnemuistosta saan kiinni joka kevät ja olen myös vaalinut sitä erityisesti jokaisen vuoden näitä päiviä varten.
En ollut opiskellut montaakaan vuotta kaupungissa, kun otin ensi kerran osaa kirjamessuihin, jotka ovat taas ajankohtaiset viikonloppuna. En muista, mistä messuilla keskusteltiin tai mitä teoksia lähti mukaani, mutta muistan kevyet kevätkenkäni, jotka olivat ensi kertaa talven jälkeen jalassa. Muistan parkkipaikan valtavat lätäköt ja sohjokasat ja muistan, miten minun täytyi valita askeleni ennen kuin pääsin sisälle messuhalliin, missä kenkävalintani oli juuri oikea. Jonakin seuraavista vuosista ajoin kirjamessuille polkupyörällä hame päällä. Rantaraitin tuuli jääti nilkkoja, mutta kevätkengät olivat uudet ja ne huusivat päästä ulos. Näissä samoissa kengissä juhlin myöhemmin omat hääni - puolivahingossa toki, kun en vain tullut vaihtaneeksi varsinaisiin juhlakenkiin.
Tänä aamuna avoimelle asfaltille satoi uutta lunta. Mutta se oli kevyttä kevätlunta, joka ei enää kykene takertumaan kiinni vaan katoaa väistämättä päivän aikana. Maasta hohkava kylmä on alkanut haihtua. Se kylmä yrittää tarttua jalkoihin, joita ei suojaa paksu talvikenkä, mutta elävä ihminen on lämmin ja kevyt kevätkylmä joka päivä voimattomampi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)