Lika

Eilen oli tarkoitus siivota. Perheemme yksimielisellä päätöksellä siivousta siirrettiin kuitenkin päivällä, koska arvelimme, että tänään jaksattaisi paremmin.

Tänään on tarkoitus siivota. Olen aloittanut petaamalla sängyt, nostamalla kuvia pyykkejä kaappiin ja pyyhkimällä keittiön pöydän. Tai sitten en ole aloittanut, koska näitä asioita teen kaikkina muinakin päivinä. Olen kyllä ajatellut, että voisin ottaa vessasta rätin ja pyyhkiä pölyjä. Pöly on tavallaan likaa.

Siivouksen tarkoitus on poistaa likaa. Lika on pölyä, pinnoille kuivunutta ruokaa, hiekkaa, hiuksia, ihmisistä ja eläimistä irronnutta hilsettä, kuollutta ihoa. Myös kakka on likaa, mutta se pyritään siivoamaan mahdollisimman tarkasti pois heti, kun sitä jonnekin ilmaantuu.

Lika on ällöttävää. Se tekee elämästä epämiellyttävää. Kun on likaista, ei tee mieli kävellä avojaloin - tosin näin syksyllä sitä pitää yleensä muutenkin sukkia. Mutta mitä ällöttävää on hiekassa? Miksi kuivunut ruoka on epämiellyttävää? Syönhän minä joskus näkkileipääkin. Eikö pöly ole kankaista irronnutta pienen pientä hiukkasta? Tai aivan hienoksi ja pehmeäksi jauhautunutta kiveä? Mitä ällöttävää on kivessä? Tai hiuksissa? Pitäisikö minun siivouspäivänä leikata samalla kaikki hiukset pois, niin olisi siistimpää?

En pidä pölystä, koska se menee henkeen ja alkaa ahdistaa. Ja hiekka kutittaa inhottavasti, jos sitä on varpaiden välissä. Joskus Tinttana syö kiviä eteisen lattialta. Ja muruja keittiön lattialta.

Tinttana tulee kohta Puolisoni kanssa sisälle. Sitten aloitamme siivoamisen. Mutta ensin häsläämme kiireesti, ettei kumisaappaista, haalareista ja rukkasista leviäisi kuraa sisälle. Vaikka kurakin on oikeasti vain märkää hiekkaa. Joskus Tinttanalla on hiekkaa hiuksissa. Silloin pitää mennä suihkuun. Se on hauskaa.