Siskoni tuli facessa maininneeksi, että jos minulla olisi blogi, niin hän lukisi sitä. Vielä samana päivänä puolisoni asettui samalle kannalle. Näin ollen katson aiheelliseksi vastata odotuksiin ja kirjoittaa hieman lisää ilman, että se ponnahtaa kaikkien tuttavieni etusivuille pyytämättä.
Monet ystävistäni kaipaavat jotain suurempaa tai lähtevät jonnekin kauemmas. Vähintään matkustavat. Tai suunnittelevat muutosta aina vain. Ihmiset tuppaavat välillä jopa katoamaan - Helsinkiin tai Kiinaan, se on minun kannaltani aivan sama. En syytä ketään katoamisesta. Olen itse onneton yhteyden pitäjä ja tiedän, etteivät kaikki ole siinä etuoikeutetussa asemassa kuin minä, että voisivat jäädä elämään tähän täydelliseen yhtä aikaa kauniiseen ja rumaan kaupunkiin, jossa piirit pienet pyörivät vuodesta toiseen samanlaisina. Monia vaivaa kaukokaipuu, jota en ehkä koskaan pysty täysin ymmärtämään.
Minä haluan sukeltaa lähelle. Käpertyä omaan pienuuteeni niin kuin tämä kaupunki käpertyy itsensä ympärille ja näyttää joka suunnasta eri tavalla hassulta. Aina vähän vinksahtaneelta. Ultra Bran sanoin "jossain kaupungissa on maailma näytteillä, mitä täällä on, aina samoja pieniä ilmiöitä, eikä vieläkään tuulivoimaa". Minä en halua maailmannäyttelyyn. Minä pidän pienistä ilmiöistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti