Puolisoni haastoi itsensä vuodenvaihteen kunniaksi päivittämään sosiaalisen median tiliään vuoden 2008 tyyliin. En tietenkään voinut olla osallistumatta. Aloituspäivityksessä hän kuvaili elämäänsä tapahtumaköyhäksi. Minä puolestani olen jo alle viikon kuluttua huomannut, etten mitenkään pysty kuvailemaan elämääni yhdellä päivityksellä päivässä. Tai kysehän on tietysti välähdyksistä, mutta kun päivät ovat enimmäkseen tyyliä strobovalo, tuottaa kohtuutonta karsintaa valita vain muutama sana.
Eilen ja tänään on kyllä ollut hetkittäisiä pysähtyneisyyden hetkiä. Touhutötterö on löytänyt ilmeisesti jonkinlaisen eroahdistusvaiheen kehityksessään ja kritisoi tarvittaessa aktiivisesti liian etäistä läsnäoloani. Toisaalta poissa silmistä, poissa mielestä pätee onneksi vielä, niin että jos en ole paikalla ollenkaan, on kaikki enimmäkseen ihan hyvin ja Isäkin on kiva. Jos olen huoneessa, on parasta olla sitten kunnolla. Eilen istuimme hyvän tovin sylikkäin lattialla ja hän räpelsi Villatakkini hakasia. Hyvän tovin eli lukuisia minuutteja eli tuskastuttavan ikuisuuden. Ja nilkkojen päällä makaaminen ei ole riittävän sylissä, siitä tuli kritiikkiä. Siinä me sitten istumme olohuoneen lattialla - tai keittiön tuolilla - tai sohvalla - kaikessa rauhassa ja jos ei satu olemaan Villatakki päällä, niin hiuksista ja korvista on kiva repiä aina. Tänään löysin itseni makaamasta olohuoneen lattialta ja laulamasta Pipsa-Possua. Röhkiminen oli Tötterön mielestä parasta ja jos vauva nauraa jollekin, niin sitähän sitten tehdään. Tätä ennen luimme saman kirjan kolmesti, kunnes hienovaraisesta vastustuksesta välittämättä nostin Pikku Papun ystävät toisaalle. Ei makeaa mahantäydeltä.
Toisenlaisia ovat ne toiset hetket. Kun levität pyykkiä ja kuuntelet samalla puhetta Tärkeistä Asioista. Touhutötterö hoksaa keittiössä, että Äiti - tuo suunnattoman kiintymyksen kohde ja loputon ravinnon lähde - on toisessa huoneessa. Siitä alkaa vauhdikas ryömintä läpi eteisen kohti Äitiä. Ja pyykkitelinettä. En ole aiemmin tullut edes ajatelleeksi, että ryömimällä voi saavuttaa sellaisia nopeuksia. Käytän vartaloani torppaamaan pääsyn pyykkitelineen kaatoon (nyt ymmärrän, miksi koulun liikuntatunnilla harjoiteltiin kehon käyttöä esimerkiksi koripallon suojaamiseen muilta). Aktiviteetiksi tarjoamani palikat ja kipot kiinnostavat ehkä kaksi hetkeä (siinäkin ajassa saa useamman vaippaimun levitettyä narulle). Seuraava kohde on Isosiskon pöytälaatikko, jonka saa auki ja kiinni lattialta käsin juuri sopivasti sen verran, että voi työntää sormet väliin. Tinttanalla on Tärkeitä Asioita kesken, joten minun täytyy itse torpata laatikoiden vetely seisomalla niiden edessä. Tässä kohtaa tilanne käy kinkkiseksi: pyykkiteline on puolimetriä liian kaukana laatikoista!
Huomaavainen Puolisoni tarjoa apua ja palaamme lähtöpisteeseen: Tötterö keittiöön, minä pyykkitelineelle ja Tinttana multitaskaamaan oleellisuuksia. Viimeksi mainitusta on tullut hyvin lahjakas samaan aikaan tekemisessä ja puhumisessa. Ja parasta tekemistä on se, josta syntyy konkreettista tulosta, kuten ystävänpäiväkortteja loppiaisen tienoilla. Pyykkejä levittäessäni saan tällä kertaa kuulla, kuinka Pikkukivi laulaa Totoron tunnuskappaletta kivien kielellä. Pikkukivi ei osaa vielä japania.
Tinttana täyttää tänään joulukuusi ja puoli vuotta. Myös Pikkukivellä on tänään syntymäpäivä: hän täyttää kuulema kaksi vuotta. Pikkukivi liittyi perheeseemme syksyllä Kuusamon mökkilomalla. Sittemmin teimme hänelle oman talon, jonka oleellisin osa on kylpyamme - löytyihän hän järven rannalta ja on tottunut veden läheisyyteen. Seuraavaksi Pikkukivi täyttää kolme ja silloin alkaa Maka Pakan ohjaama kivien päiväkoti. Sitä ennen on opittava muutamia (kymmeniä) tärkeitä taitoja. Kiven täytyy esimerkiksi oppia kakkaamaan ennen päiväkotiin menoa. Mutta on paljon muutakin, kuten se, että ennen päiväkodin aloitusta täytyy kuulema osata leipoa kakku. Suomenkielen opettelu alkanee heti, mutta japania opitaan vasta joskus ysi- tai kasi- tai seiskaluokalla. Kuulostaa kieltämättä haastavalta, koska sehän on kivi! Aamupäiväisen luennon jälkeen tiedämme Puolisoni kanssa paljon enemmän kivien kehityksestä. Siinä sivussa sain hyvin käytyä lipaston laatikot läpi ja pakattua sisällön muuttolaatikkoon.
Minun tämän päivän sosiaalisen median päivitykseni voisi olla jotain tyyliin "jäi koukkuun (varsi-)imurointiin". Puolisoni päivittänee jotain tyyliin "leipoi pitsaa". Eikä siinä mitään, se on hemmetin hyvää pitsaa! Ja uusi imuri poistaa stressiä paremmin kuin mikään pitkään aikaan!
En tiedä, missä sfäärissä Puolisoni oikein elää, mutta ehkä saan joku päivä deittikutsun tapahtumaköyhyyteen. Tai pikatreffit voisi olla realistisempi.
***
Jälkihuomautus: tekstin laatiminen on aloitettu noin kello kaksi päivällä, joten oikeastaan on mahdotonta vielä tietää, millaiseksi päivä kokonaisuutena kehittyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti